Sanna Kauppinen

Olen vuonna 1985 syntynyt puhdasjalkainen sonkajärveläinen, joka opiskelujen jälkeen päätti lähteä käymään maailmalla. Opiskelin Kajaanin ammattikorkeakoulussa liikunnanohjaajaksi 2005-2008. Hevoset ja lännenratsastus alkoivat kiinnostaa vuonna 2007 siihen malliin, että valmistumisen jälkeen lähdin helmikuussa 2009 Saksaan oppimaan lisää lännenratsastuksesta sekä varsinkin nuorten hevosten kouluttamisesta.

Hevosten kanssa olen toiminut koko pienen ikäni, mutta ulkomailla opin oikeasti miten ratsastetaan ja koulutetaan hevosia. Varsinkin tavattuani nykyisen valmentajani ja oppimestarini Jeff Sandersin hänen pitämällään kurssilla Saksassa, silmäni avautuivat ja lamput syttyivät pääni päälle hyvinkin kirkkaasti; nyt tiesin tarkalleen, miten haluaisin hevosiani kouluttaa ja ratsastaa. Kävin Jeffin ja hänen silloisen vaimonsa Katrinan luona muutaman kuukauden opissa Amerikassa elo-lokakuussa 2011, ja uudemman kerran tammi-huhtikuussa 2014. Näiltä reissuilta mukaan tarttui roimasti oppia vanhasta kalifornialaisesta lännenratsastuksesta ja tyylistä kouluttaa hevosia, sekä karjatyöskentelystä hevosten kanssa.

Vuonna 2014 palattuani Amerikan reissulta ja muutettuani taas kirjat lopullisesti takaisin Suomeen, teimme kotitilallamme sukupolvenvaihdoksen ja ryhdyin virallisesti maatalousyrittäjäksi. Tilan päätuotantosuunta on lihantuotanto.
Kylmäpihatosta löytyy noin 60 sonnia ja uusimpana hankintana tilalleni muutti kymmenkunta ylämaannautaa kesällä 2017. Hevospuolen toimintaa kehitän myös pikkuhiljaa.

Tulevaisuudessa haluan lisätä tietotaitoa hevospuolelta, sekä käydä valmennuksissa omien hevosteni kanssa. Suomeen palattuani olen valmentautunut mm. Anna Kilpeläisen sekä Mintti Rautioahon opeissa. Ehdottomasti vaikuttavin opettajani on Jeff Sanders, joka käy Suomessa kerran vuodessa. 

Mitä on vanha kalifornialainen lännenratsastus?

Lännenratsastuksen tiedetään tulevan Amerikasta, mutta moniko tulee miettineeksi sitä, että alunperin hevosmies- ja ratsastustaidot Amerikkaan toivat espanjalaiset löytäessään uuden mantereen. Eivätkä he tuoneet mukanaan pelkästään tietotaitoa, vaan myös todella korkealle koulutettuja sotahevosia. Nämä kaikki taidot levisivät pikkuhiljaa Kaliforniassa, jossa espanjalaisilla oli rajattomasti aikaa kouluttaa hevosia alkuperäisasukkaiden eli intiaanien tehdessä kaikki koti- ja maataloustyöt. Tietenkin myös mahtava ilmasto antoi loistavat puitteet hevosten kouluttamiselle, koska Kaliforniassa paistaa lähes aina aurinko. Hevosmiestaitojen kehittymiseen edesauttoi myös kilpailuhenkisyys; mitä hienommin koulutettu hevonen, sitä enemmän kunnioitusta ratsastaja sai. Jos joku teki jotain hienoa hevosellaan, toinen halusi pistää vielä paremmaksi.

Kun puhutaan vanhasta kalifornialaisesta lännenhevosesta ja hevosmiestaidoista, puhutaan samalla aikaa espanjalaisesta sotahevosesta ja -ratsastuksesta. Sodissa tarvitut hevosmies- ja ratsastustaidot mukautuivat ajan kuluessa ranch-työskentelyyn, mutta alun alkaen kaikki pohjautui sotataitoihin. Esimerkiksi erilaiset korkean tason ratsastusliikkeet, kuten "piaffe", oli keksitty jo ennen kouluratsastuksen syntyä. Piaffen tarkoitus on ollut alunperin parantaa sotahevosen kokoamista. Pitkillä merimatkoilla Espanjasta Amerikkaan piaffe on ollut yksi harjoitus, jota laivalla on voitu treenata. Näiltä sotaratsukoilta opitut taidot ovat sittemmin olleet hyödyksi esimerkiksi härkätaisteluissa, tai vanhojen kalifornialaisten karjapaimenten, vaquerojen, lassotessa harmaakarhuja.

Kalifornialaisen tyylin ja taitavien ratsastajien oppien leviämiseen vaikutti salaperäisyys. Jos joku sai hevosen ravaamaan taaksepäin, sitä ei tietenkään haluttu kertoa eteenpäin. Oli hyvin harvinaista ja vaadittiin todella paljon taitoa saada hevonen koulutettua moiseen suoritukseen. Tämän salamyhkäisyyden takia opit pysyivät salassa ja periytyivät lähinnä suullisesti sukupolvelta toiselle. Oppeja ei jaettu uteliaille, ainoastaan perhepiirin sisällä. Tämä on osasyy siihen miksi teksasilainen ratsastustyyli, josta ns. moderni lännenratsastus kumpuaa, poikkeaa tästä kalifornialaisesta tyylistä kouluttaa hevosia.

Hevosten koulutus tätä tyyliä kunnioittaen on hyvin perusteellista ja pitkäjänteistä. Perinteiseen tapaan nuoret hevoset (n. 4-5-vuotiaat) aloitetaan bosalilla (hackamore), jonka jälkeen siirrytään kahden ohjan ratsastukseen, eli kankisuitsituksen alle laitetaan ohuempi bosalito (two-reined horse). Tähän vaiheeseen siirryttäessä hevosen on toimittava täydellisesti pelkällä bosalilla. Kahden ohjan kanssa hevonen tutustutetaan kuolaimiin ohjauksen tapahtuessa edelleen bosalin avulla. Samalla hevonen kuitenkin yhdistää avut kuolaimiin. Myöhemmin kun bosalin apua ei enää tarvita, se otetaan suitsien alta pois. Lopputulos on erittäin herkkä yhdellä kädellä ohjautuva, pääosin kuitenkin istunnan ja painon avulla toimiva valmis hevonen. Kalifornialaiseen tyyliin koulutettu hevonen voi näyttää hyvin samalta kuin vanhat barokkityylin hevoset, eli koottuna korkeampaan muotoon toisin kuin modernissa lännenratsastuksessa on totuttu näkemään. 

Ajatuksia hevosen kouluttamisesta

Olen kouluttanut ulkomailla ollessani useita nuoria hevosia ratsutaipaleen alulle. Olen myös noussut vanhempien ongelmahevosten selkään ja opettanut lännenratsastuksen alkeita jo aiemmin koulutetuille hevosille. Molemmat omat hevoseni olen kouluttanut itse. Minulla on vielä pitkä tie ja monia hevoskokemuksia varmasti edessä. Tässä lajissa ei koskaan olla valmiita, vaan aina on jotain opittavaa ja eniten opettavat itse hevoset.

Olen sitä mieltä, että johdonmukaisella maastakäsittelyllä ennen selkään nousua tehdään vahva pohja ratsastusuralle. Tämä pätee olipa kyseessä nuori hevonen tai kokeneempi ratsu, jolla on esimerkiksi huonoja kokemuksia tai tapoja. Hevosen on kunnioitettava ihmistä ensin maasta, jotta se kunnioittaa ja luottaa sen selässä istuvaan ihmiseen.

Hevosten koulutuksessa aika ei saa olla määräävä tekijä. Hiljaa hyvä tulee. Joskus kun ratsastan hevosiani ja saan yhden onnistuneen rollbackin aikaiseksi vartin ratsastuksen jälkeen, voi olla että lopetan ratsastuksen siltä kerralta siihen. Koulutustilanne riippuu tietenkin hevosesta ja millä tasolla sen oletan jo olevan. Jos puhutaan nuorista hevosista, joskus vähemmän on enemmän. Pyrin aina siihen, että hevosen mielentila on rento koulutuskerran alussa ja lopussa, jotta niin hevoselle kuin ratsastajalle jää hyvä mieli.

Kun puhutaan nuoren hevosen ratsukoulutuksen aloittamisesta, yksi tai edes kaksi kuukautta ei välttämättä riitä. Jo hevosen ikä määrittelee sen, paljonko siltä voidaan vaatia. Nuori 3-vuotias hevonen ei ole kehitykseltään lähelläkään valmista, joten sen ikäiseltä ei voida vaatia samanlaisia asioita kuin 6-vuotiaalta. Lisäksi täytyy muistaa, että yhtälailla kuin ihmiset, myös hevoset voivat saada lihasjumeja. Jos nuoren hevosen kehittymättömään selkään laitetaan yllättäen painoa ja aletaan vaatia asioita ripeään tahtiin, voidaan luoda ongelmia tai kiputiloja kehityksessä ja lihaksistossa, vaikkei hevonen niitä välttämättä päälle päin näyttäisikään. Myöhemmin ne voivat tulla esiin esimerkiksi erilaisina käytöshäiriöinä.

Koulutan hevosiani ensisijaisesti negatiivista vahvistamista käyttäen. Tämä tarkoittaa, että asetan hevoselle painetta tiettyyn suuntaan ja kun hevonen reagoi haluamallani tavalla, poistan paineen ja annan hevoselle palkinnon eli rauhan. Positiivista vahvistetta saatan käyttää esimerkiksi lastauskoulutuksessa. 

Pitkän tähtäimen lopputuloksen tulisi olla mahdollisimman elegantti, oikeaoppisesti liikkuva hevonen, joka ohjautuu mahdollisimman huomaamattomin avuin. Sellainen ratsukko, josta ihmiset ajattelisivat nähdessään että "wau!".